Description:

Source: http://gutenberg.org

Copyright: This work is in the public domain in the USA only.

Ote: ...kantansa, että jota enemmän vaadittiin, sitä suurempi oli oleva hallituksen valtiollisten myönnytysten vähin määrä. Trepovista kuitenkin tämä jo meni liian pitkälle. Uhkaamalla poliisin sekautumista hän ennen aikojaan ajoi kongressin hajalle. Sillävälin vallankumouksen hyökyaalto kulki tietänsä edelleen. Laajan valtakunnan eri osissa, Volgan kuvernementeissa niinkuin Itämeren-maakunnissa ja hedelmällisessä mustan mullan seudussa, talonpojat sadon korjattuaan ajoivat tilanomistajat kodeista ja konnulta, joko käyttäen ryhmysauvaa tai ilman, ja jakoivat maan ja maanviljelyskaluston keskenään. Monin paikoin he tekivät sen hyvässä uskossa oikeuteensa, kuultuansa erään "tsaarillisen manifestin", jonka heille luki jokin maata-kiertävä vallankumouksellinen ylioppilas suuresta, leveällä kultareunalla varustetusta paperista. Pahempi oli, sen ulkomailla tekemän vaikutuksen johdosta, sosiaalivallankumouksellisten lietsoma Mustanmeren-laivaston kapina. Suurin taistelulaiva "Ruhtinas Potemkin" nosti 28 p. kesäkuuta punaisen lipun ja ilmestyi tykkejänsä jyrisyttäen Odessan edustalle. Hallituksen onneksi kapinaannousseet merimiehet, heitettyänsä upseerinsa yli laidan, tyytyivät rannalla olevien tavaramakasiinien ryöstämiseen, jossa sataman roskaväki oli heillä apuna, sekä kansankokousten pitämiseen, joiden rajua puhevapautta suojelivat panssarilaivan tykit. Upseereilla miehitettyjä torpedoveneitä lähti Feodosiasta merelle, ampuakseen upoksiin tuon "uivan punaisen tasavallan". He löysivät sen kauan etsittyään Konstanzasta, missä kapinoitsijat, kymmenen päivää harhailtuaan, olivat antaneet laivansa Romanian virastojen haltuun ja sitten, jaettuaan keskenään laivakassan, hajautuneet pitkin maailmaa. Menettämättä sotalaivaa maajoukot kukistivat Libaun (29 p. kesäk.) ja Kronstadtin (30 p. kesäk.) merimieskapinat. Kesällä puhkesi julkinen vallankumous Kaukasiassa, Puolassa ja Itämeren-maakunnissa, ja siihen...